Me & My Yamarin: Nina ja Yamarin 63 DC

Nina Lindstedt ajaa Yamarin 63 DC:llä

”Vesillä on tosi kiva viettää aikaa, vaikkei mihinkään olisi varsinaisesti menossakaan”, sanoo tamperelainen Nina.

Kuka olet?

- Olen Nina Lindstedt, 38 vuotta, Tampereelta.

 

Millä veneilet?

Nina Lindstedt hankki Yamarin 63 DC:n vuonna 2015- Minulla on Yamarin 63 DC, jossa on Yamahan 115 hv:n perämoottori. Vene on vuosimallia 2015 ja hankin sen uutena samana vuonna Venemyynti Kymäläiseltä. Minulla on ollut vene jo pitkään, mutta tämä on ensimmäinen ”oikea”, isompi ja uusi vene. 

 

Missä, miten ja kenen kanssa veneilet?

- Veneilemme uusperheemme kanssa, johon kuuluvat puolisoni Tomi, hänen tyttärensä ja Topi-koira. Käymme mielellämme omalla porukalla veneilemässä: uimassa ja eväsretkillä.

Ninan rakkaudet: Tomi, Topi ja Yamarin

- Pääasiassa teemme päiväreissuja, jokunen kerta ollaan oltu veneessä yötäkin. Meillä on venepaikka Tampereella ja pääasiassa liikumme Näsijärvellä. Tämän kokoluokan vene on vielä ihan kätevä nostaa ja siirtää trailerilla muuallekin: aiempina kesinä olemme veneilleet myös Pyhäjärvellä, Längelmävedellä ja muualla Pirkanmaan alueella, mutta tänä kesänä olemme pysytelleet Näsijärvellä.

 

- Usein veneilemme rauhalliseen saareen, jossa pääsee uimaan ja koira pääsee vapaasti juoksentelemaan. Kavereiden kanssa ollaan käyty Peronsaaressa, joka on Tampereen kaupungin ylläpitämä. On kiva päästä keskelle järveä saunomaan ja eväsretkelle.

 

- Tänä kesänä olemme veneilleet pari kertaa viikossa. Kesällä on kiva töidenkin jälkeen lähteä veneelle. Viime vuoden hellekesänä käytiin vesillä melkein joka päivä.

 

Miksi valitsit juuri tämän veneen?

- Halusin veneen, jolla pääsee nopeasti paikasta toiseen, mutta kulutus on kuitenkin kohtuullinen. Naisnäkökulmalla tietysti myös kauneus on tärkeää. Yamarinin muotoilu viehätti. Katsoin muitakin samantapaisia, mutta Yamarin veti pisimmän korren. Ennen hankintaa olin jo pitkään haaveillut omasta Yamarinista.

Topia ei tarvitse houkutella mukaan.

- Koiran omistajana on tärkeää, että Topin on helppo liikkua veneessä ja se pääsee itse kulkemaan keulan kautta veneeseen. Isoa koiraa olisi hankala nostella. Topi viihtyykin veneessä tosi hyvin ja lähtee aina mielellään mukaan.

 

Mikä on veneilyssä parasta?

- Meillä on lapsuudenkodissa aina ollut vene, ja olenkin ollut pikkutytöstä asti ollut vesillä ja tottunut liikkumaan veneellä. Vesillä on tosi kiva viettää aikaa, vaikkei mihinkään olisi varsinaisesti menossakaan.  

Veneilevä uusioperhe

Kuvat Ninan (@__niinukka__) ja Topi-koiran (@topi_the_dog) Instagram-tileiltä.

 

Lisää uutisia