Porvoon Yamarin-myyjä E3-Marin uusiin tiloihin Kuninkaanportissa

E3-Marin myy Yamarinit Porvoossa

Porvoon Kuninkaanportin Yamarin-jälleenmyyjä E3-Marin muutti viime keväänä uusiin toimitiloihin aivan entisen myymälän naapuriin. Uusissa, entistä väljemmissä myymälätiloissa huolehditaan poikkeusaikana asiakkaiden turvallisuudesta ja halutessaan asiakas voi varata myös henkilökohtaisen vene-esittelyajan normaalien aukioloaikojen ulkopuolelta.

Uusissa, noin 1700 neliön tiloissa on aiempaa enemmän myymälätilaa ja veneiden huolto- ja asennustilat ovat reilusti entisiä suuremmat. Pihalla on tilaa niin vaihtoveneille kuin myös asiakkaiden veneille.

Koronavuosi 2020 oli venekaupalle menestyksekäs. Hyvä venekysyntä vilkastutti myös E3-Marinin venekauppaa: veneitä myytiin paljon ja koko kesän ajan. 

”Meillä oli erittäin kiireinen vuosi. Veneitä myytiin todella hyvin ja kausi jatkui pitkään. Yleensä kauppa hiljenee jonkin verran juhannuksesta, mutta nyt venekauppa jatkui koko kesän ajan vilkkaana”, kertoo Sebastian Henriksson

Venekauppa on käynyt ympäri vuoden

Varsinaisen kesäkauden päätyttyä oli vain pieni tauko ennen kuin syksyn ennakkokauppa käynnistyi. 

Asiakkaissa on ollut jonkin verran aiempaa enemmän uusia veneilijöitä, eli kiinnostus veneilyyn on kasvanut. Kun matkustelemaan ei pääse, oli veneilystä selkeästi löydetty koko perheen yhteinen, turvallinen harrastus. Kesämökkibuumi näkyi myös: kun on hankittu perheelle kesämökki, sinne monesti halutaan myös vene. 

Kesäkaudella kiinnostivat kaiken kokoiset veneet, syksymmällä painopiste oli alle 5,5-metrisissä ja sitten yli 8-metrisissä. Syksyn ja talven aikana on näkynyt, että osa asiakkaista jäi viime vuonna ilman venettä ja siksi he ovat nyt ajoissa liikkeellä. 

“Yamarinin osalta daycruiserit kiinnostivat. Malleista 63 DC ja 60 DC olivat keväällä ja kesällä suosituimmat mallit. Isompia malleja, kuten 88 DC yleensä varataankin jo hyvissä ajoin, ihmiset ovat oppineet, että näissä pitää olla ajoissa liikkeellä, jotta saa veneen halutulla varustuksella ja moottorilla. Tänä vuonna Yamarin 63 BR on ollut kysytty malli”, Henriksson kertoo. 

Kevään kaupoille asiakkaat heräsivät tuttuun tapaan venemessujen aikaan, vaikkei varsinaisia messuja tänä vuonna voitu pitääkään. Ajankohta on kuitenkin tuttu ja ostavat asiakkaat tulivat liikkeisiin tutustumaan veneisiin messuviikolla. Uusissa liiketiloissa oli mukavan väljää tutustua veneisiin ja myyjät ehtivät hiljaisempana aikana paremmin palvelemaan henkilökohtaisesti. 

Tällä hetkellä myymälässä ovat esittelyssä seuraavat Yamarin-mallit:

  • Yamarin 88 DC premium
  • Yamarin 63 DC
  • Yamarin 63 BR
  • Yamarin 60 DC
  • Yamarin 59 DC
  • Yamarin 56 BR 
  • Yamarin 46 SC 

Sebastian Henriksson

”Mallit toki vähän vaihtuvat sen mukaan, mitä myydään ja toimitetaan jo asiakkaalle. Jos haluaa varmistaa, että pääsee tutustumaan tiettyyn malliin, kannattaa soittaa etukäteen ja varmistaa, että malli on myymälässä”, Henriksson sanoo. 

Avajaiset tulossa

Uuden liikkeen avajaiset ovat siirtyneet jo moneen kertaan:
 
”Keväällä 2020 tuli ensin korona ja sen jälkeen hirmuinen kiire. Mietimme, että pidetään avajaiset syksyllä, mutta korona sotki taas suunnitelmat. Avajaiset kyllä pidetään, mutta odotetaan sellaista hetkeä, että se on mahdollista ja ennen kaikkea turvallista”, Henriksson toteaa. 

Turvallisuudesta pyritään huolehtimaan mahdollisimman hyvin. Myyjät käyttävät maskeja asiakaspalvelutehtävissä ja myös asiakkaiden käyttöön on varattu sekä maskeja että käsidesiä.

”Asiakkaiden turvallisuus on meille tärkeä asia. Mikäli etäisyyksien pitäminen ja ruuhka arveluttaa, meiltä voi varata oman vene-esittelyn myös aukioloaikojen ulkopuolelta”, Henriksson kertoo. 

Talvisäilytyksessä maksimimäärä veneitä 

E3-Marinilla on lisäksi hieman alle sata talvisäilytysvenettä, mikä on optimimäärä.

”Se on sopiva määrä, joka pystytään hallinnoimaan. Emme halua kasvattaa talvisäilytysveneiden määrää, sillä haluamme varmistaa kevätkiireissä niin myytävien kuin säilytyksessä olevien veneiden luovutuksissa hyvän asiakaspalvelun”, Henriksson kertoo. 
 

E3-Marin

Lisää uutisia