E3-Marin aloitti Yamarin-jälleenmyyjänä Porvoossa

E3-Marin Oy:n toimitusjohtaja Sebastian Henriksson Yamarin 59 DC:n vieressä

E3-Marin aloitti vuoden alussa Yamarin- ja Yamarin Cross -veneiden jälleenmyyjänä. 1200 neliön valoisat tilat ja kattavat palvelut vahvistavat brändien asemaa itäisellä Uudellamaalla.

Vuonna 1990 perustettu E3-Marin toimii Kuninkaanportin alueella Porvoossa. Inhan Tehtaat Oy:n brändeistä Buster-edustus liikkeessä on ollut vuodesta 2015 lähtien ja vuoden 2019 alusta kattaukseen liitettiin myös Yamarin ja Yamarin Cross.

Venekauppaa jo vuodesta 1990

Yrityksen perusti vuonna 1990 Stefan Henriksson ja nykyisin kaupan ruorissa ovat Stefanin pojat. Täyden palvelun talossa on vene-, moottori- ja varustemyynnin lisäksi myös merkkihuollot sekä talvisäilytyspalvelut. Henkilöstöä on vakituisesti kuusi henkilöä, joista kolme myynnissä ja kolme asennuspuolella.

”Kauppiaita ollaan nyt toisessa polvessa ja isäkin käy edelleen auttelemassa tarvittaessa”, kertoo toimitusjohtaja Sebastian Henriksson.

Asiakaskunta koostuu sekä paikallisista asukkaista että kesämökkiläisistä, jotka ajelevat pääkaupunkiseudun suunnalta moottoritietä mökeillensä Porvooseen ja Loviisan suuntaan. Lähes 30 vuotta toiminut liike tunnetaan asiakkaiden parissa hyvin.

”Venekauppaa on tehty jo kauan: meillä on pitkä kokemus ja sitä kautta erittäin hyvä tuotetuntemus. Meillä on myös parhaat edustukset: valikoimaa löytyy pienestä soutuveneestä isompaankin daycruiseriin, eli jokaiselle löytyy varmasti sopiva vene. Asiointi meillä on helppoa, kun kaikki palvelut, varaosat huollot ja talvisäilytykset saa saman katon alta”, Henriksson summaa. 

Etelärannikolla veneilykausi on jo alkanut

Rannikolla kausi alkaa perinteisesti hyvissä ajoin ja kestää pitkälle syksyyn. Talvella on hetken hiljaisempaa, mutta Helsingin Venenäyttely käynnistää kevään myynnillisesti ja veneiden toimitukset alkavat heti jäiden lähtiessä.  

”Luovutuskiireet ovat juuri nyt alkamassa, kun jäät lähtevät. Muutama vene on jo luovutettu ja tahti kiihtyy kevään edistyessä”, Henriksson kertoo.

Yamarin täydentää valikoiman

Yamarin täydentää erinomaisesti E3-Marinin kattavaa venevalikoimaa.

”Johtavien merkkien kanssa on helppoa ja mukavaa toimia. Johtavien merkkien kanssa on helppoa ja mukavaa toimia. Yamarinit ovat tunnettuja ja luotettavia veneitä ja niiden arvo säilyy, jos jossain vaiheessa haluaa myydä veneen eteenpäin tai vaihtaa toiseen”, Henriksson sanoo.

Yamarinin mallistosta asiakkaat ovat kiinnostuneita kauden uutuusmalleista, 88 DC:stä, 63 BR:stä sekä 46 SC:stä. Yleisemmin daycruiser-mallit ovat selkeästi malliston kysytyimpiä.

”Esimerkiksi Yamarin 59 Day Cruiser, jossa edullinen hinta ja näppärä koko houkuttelevat uusia päiväretkeilystä innostuneita veneilijöitä. Päiväretkeily näkyy trendinä muutenkin, veneessä ei välttämättä olla yötä, mutta lasten kanssa veneillessä on kabiinille käyttöä vaikkapa päiväunien ajaksi – ja jos yöpyä halutaan, niin daycruiser mahdollistaa senkin”, Henriksson sanoo.

Toimitusjohtajan oma suosikki Yamarin-mallistossa on uusi 88 DC.

”Se on tosi hieno vene. Vauhdikas ja nopea, myös avotila on todella mahtavan kokoinen: tilaa riittää isommallekin porukalle”, Henriksson kehuu.

E3-Marin, Kuninkaanportti, Ratsumestarinkatu 6, 06100 Porvoo
Avoinna arkisin klo 10–18, lauantaisin klo 10–15

 

Lisää uutisia